Kuinka epämukavuuden kanssa voi päästä sinuiksi: Lue tästä vinkkimme

Onko sinulla unelma, muttet uskalla tavoitella sitä? Näin rakennat menestystä edistävän asenteen. 

Milloin viimeksi astuit mukavuusalueesi ulkopuolelle? Emme nyt puhu uudenlaisen pastan tai elokuvagenren kokeilusta. Puhumme jonkin sellaisen kokeilusta, joka hermostutti sinua ja sai sydämesi lyömään normaalia kiivaammin. Mukavuusalueesi ulkopuolelle astuminen säännöllisemmin voisi auttaa sinua elämään tarkoituksentäyteisempää elämää. Kerromme sinulle, miksi näin on (ja miten voit kokeilla sitä!).  

Tunnetko todella rajasi? 

 

Kun olemme lapsia, meidän on jatkuvasti päästävä yli pelostamme kokeilla jotakin ensimmäistä kertaa. Nämä ovat valtavia itsensä kehittämisen hetkiä. Aikuisina monet meistä alkavat kuitenkin suosia tuttuja ja turvallisia asioita. Neurotieteelliset tutkimukset ovat jopa osoittaneet, että epävarmuus tuntuu samanlaiselta kuin epäonnistuminen aivoissamme – siksi yleensä välttelemme sitä. Tunne elämän tarkoituksellisuudesta syntyy, kun tutustumme ”aitoon itseemme” hieman paremmin. Sinun täytyy selvittää, mikä todella innostaa sinua ja saa sinut tuntemaan olosi onnelliseksi ja antaa sitten sen toimia johtotähtenäsi. Vaikka saatat kuvitella tuntevasi itsesi, uudet kokemukset ja rajojesi testaaminen saattavat joskus paljastaa asioita, joihin et tiennyt pystyväsi.  

 

Ajattele urheilijan tavoin 

”Mukavuusalue on pysähtyneisyysalue”, selittää Ben Jenks, henkilökohtainen valmentaja ja Powerlifting Technique -sivuston vanhempi toimittaja. ”Se on fiktiivinen turva-alue, joka rajoittaa kasvua, oppimista ja täyden potentiaalisi sisäistämistä. Urheilijat ymmärtävät tämän luonnostaan, ja siksi he rikkovat jatkuvasti mukavuusalueensa rajoja treenaamalla kovemmin, parantamalla tekniikkaansa ja asettamalla kunnianhimoisempia tavoitteita. Me kaikki hyötyisimme urheilijan jatkuvaan itsensä kehittämiseen tähtäävästä asenteesta. 

 

Ben neuvoo, että yksi tehokkaimmista taktiikoista uudelle tasolle nousemisessa on ”aloittelijan asenteen” omaksuminen.  

 

”Huippu-urheilijat ovat mestareita tällä saralla. Riippumatta siitä, kuinka monta olympialaisten kultamitalia he ovat voittaneet, he etsivät kaikesta huolimatta uusia valmentajia, uusia harjoituksia ja uusia näkökulmia parantaakseen tuloksiaan entisestään.” 

 

”Sovella tätä omaan elämääsi”, Ben ehdottaa. ”Lähesty uusia kokemuksia nöyränä oppilaana, joka on valmis imemään itseensä niin paljon tietoa ja taitoa kuin mahdollista. Kysy kaikki haluamasi kysymykset häpeilemättä. Tee virheitä ilman tuomitsemista. Keskity yksinkertaisesti oppimisen ja kasvun prosessiin.” 

 

Uskalla unelmoida isosti 

Jos sinulla olisi rohkeutta tehdä mitä tahansa ja tietäisit, ettet voisi epäonnistua, mitä tekisit? Rohkeuden puuttuminen ja epäonnistumisen pelko ovat kaksi merkittävintä asiaa, jotka voivat estää meitä tekemästä sitä, mitä sielumme janoaa. Tämä kysymys saattoi paljastaa jonkin syvimmistä toiveistasi. Tämän tyyppisiä kysymyksiä Ani Naqvi, joka on yksi Yhdistyneen kuningaskunnan halutuimmista ja arvostetuimmista valmentajista, esittää asiakkailleen jatkuvasti. ”Aivomme rajoittavat meitä aina”, Ani selittää. ”Yritän kannustaa ihmisiä unelmoimaan isosti. Lähtökohtaisesti ajattelemme yleensä pragmaattisesti; ajattelemme, mitä voimme tehdä sen sijaan, että pohtisimme, mitä voisimme tehdä. Rakastan näiden kysymysten esittämistä, koska se auttaa ihmisiä pääsemään pois päänsä sisältä, päästämään irti rajoittavista uskomuksistaan ja löytämään luovemman tilan, jossa he voivat unelmoida. Mitä luovemmaksi opit ja mitä enemmän pystyt laajentamaan mieltäsi sen suhteen, mitä voit saavuttaa… huomaat, että tulet saavuttamaan sen.”  

Tunne pelkosi ja toimi siitä huolimatta 

Olipa kyseessä esitelmän pito töissä, rohkeuden kerääminen ajatustesi ilmaisemiseen tai liittyminen viimein tanssitunnille, jota olet palavasti halunnut kokeilla, on luonnollista, että mukavuusalueelta poistuminen aiheuttaa ahdistusta.Mutta tämä tunne on juuri se syy, miksi sinun tulisi ryhtyä toimeen joka tapauksessa. Hiljattain tehdyssä tutkimuksessa 550 oppilasta pyydettiin osallistumaan kokeiluun, jossa osaa ryhmästä pyydettiin tuntemaan olonsa kiusalliseksi ja epämukavaksi harjoitusten aikana. Ja kuinka kävi? Kyseiset opiskelijat lisäsivät sinnikkyyttään ja riskienottoa sekä etenivät ja oppivat enemmän kuin muut opiskelijat. ”Tiesitkö, että julkisen esiintymisen pelko on yleisin pelko maailmassa”, Ani sanoo. ”Vuonna 2021 päätin kohdata tämän pelon toden teolla, osaksi saavuttaakseni tavoitteeni vaikuttaa yli neljännesmiljoonan johtajan elämään ja osaksi ylittääkseni pelkoni liittyen siihen, mitä ihmiset ajattelevat minusta, palvellakseni autenttisia arvojani. Tämä johti minut esitelmöimään ja puhumaan julkisesti ensimmäisessä koskaan pitämässäni tapahtumassa, johon osallistui satoja ihmisiä.  En olisi koskaan saavuttanut tätä, ellen olisi poistunut mukavuusalueeltani ja pakottanut itseni ylittämään siihen mennessä suurimman pelkoni”, Ani selittää. 

 

Joten mitä mukavuusalueelta poistuminen voisi tarkoittaa sinun kohdallasi? 

 

Löydä (tai löydä uudelleen!) intohimosi 

Mieti seuraavaa: oliko sinulla nuorempana harrastuksia, aktiviteetteja tai mielenkiinnon kohteita, jotka eivät nykyään enää ole osa elämääsi? Jos näin on, miksi lopetit? Eräässä kyselyssä ilmeni, että yhdeksän brittiläistä aikuista kymmenestä on hylännyt ainakin yhden lapsuudenaikaisen harrastuksensa, ja melkein kolmannes (31 %) ei muista edellistä kertaa, kun he aloittivat uuden harrastuksen tai kokeilivat jotakin erilaista. Merkittävä syy tähän voi olla se, että yhdistämme usein harrastukset asioihin, joissa olemme hyviä. 

 

Koulujärjestelmä ruokkii kilpailua”, Ani selittää. ”Siellä vallitsee perinteinen oletus vahvimman selviytymisestä.” Kun mahdollisesti saamme selville, ettemme ole ”paras” jossakin asiassa tai jos kyseessä ei ole uraperusteinen tai tuottoisa mielenkiinnon kohde, jätämme kyseisen vaihtoehdon usein huomiotta. Eleanor Rooseveltin sanoin: ”Elämän tarkoitus on elää.” Ja me lisäisimme ”ja tehdä asioita, jotka aidosti innostavat sinua.” Sinun ei tarvitse olla hyvä kaikessa, sinun täytyy vain nauttia siitä, mitä teet. 

 

Harrastuksilla on voima antaa meille tunne siitä, että elämällämme on tarkoitus. Vuonna 2023 tehdyssä meta-analyysissä analysoitiin yli 93 000 vanhukselta kerättyjä tietoja, ja ne paljastivat, että harrastuksiinsa panostavat henkilöt ilmoittivat olevansa terveempiä, onnellisempia ja yleisesti ottaen tyytyväisempiä elämäänsä. Et ole koskaan liian vanha aloittamaan harrastusta, mutta olitpa suuntaamassa takaisin vanhan kiinnostuksen kohteen pariin tai kokeilemassa jotakin uutta, saatat huomata, että sinussa herää ahdistuksen ja pelon tunteita.   

 

En pysty siihen 

Oletko valmis aloittamaan uusien asioiden kokeilun? Tähän tarvittavassa itsevarmuudessa ja innostuksessa on pohjimmiltaan kyse menestykseen tähtäävän asenteen rakentamisesta. Auttaakseen sinua asiantuntijamme ja koulutettu hypnoterapeutti on laatinut ohjatun hypnoosin, joka auttaa sinua muuttamaan asenteesi pystymättömyydestä pystymiseen. Kokeile sitä täällä.

 

Lisää videoon tekstitys omalla kielelläsi toimimalla seuraavien ohjeiden mukaan. Napsauta alla olevan videon toistopainiketta. Napauta (hammasrattaalta näyttävää) asetusten kuvaketta. Napsauta kohtaa Subtitles/CC (tekstitys) ja sitten Auto-Translate (automaattinen käännös). Valitse sen jälkeen haluamasi kieli ja nauti videosta. 

Tämä artikkeli on osa Kuinka löydät tarkoituksesi -oppituntia eli artikkelien ja videoiden sarjaa, joka on suunniteltu auttamaan sinua elämään merkityksellisempää elämää. Jos haluat alkaa murtaa tarkoitusta ympäröiviä myyttejä sekä saada selville asiat, jotka innostavat sinua ja tuovat elämääsi enemmän iloa, löydät lopun sisällön täältä

Jessy Deans

Jessy Deans

Jessy Deans is a copywriter with a strong appetite for thought-provoking stories, travel and anything covered in white chocolate. With a background working in the fast-paced television industry, she has learnt the importance of self-care and downtime and believes there’s no such thing as too many candles. She is passionate and committed to her lifelong search for the perfect meal and subscribes to the doctrine that ‘if you can’t love yourself, how are you going to love somebody else’ (Ru Paul).