Näin löysin tarkoitukseni: Laurien Meuterin tarina

Tiny Miracles -järjestön perustaja Laurien Meuter tietää, mikä hänen elämänsä tarkoitus on, mutta se ei aina ollut ihan yhtä selvää. 

Aiemmin menestyksekkäänä yrityspankkiirina toimineen Laurienin elämän muutti yksi ainoa hetki, joka sai hänet sanoutumaan irti työstään ja perustamaan järjestön, joka auttaa yhteisöjä Mumbaissa pääsemään irti köyhyyden kierteestä. Tämä on hänen tarinansa. 

Tuntuuko sinusta siltä, että elämälläsi on tarkoitus? Jos näin on, niin mikä se on? 

Kyllä minusta tuntuu, että minulla on sellainen, tai ainakin olen omalla polullani ja tiedän, miksi olen täällä; varmaankin auttaakseni ihmisiä löytämään voiman itsestään ja rohkaistakseni ihmisiä ottamaan ensimmäisen askeleensa kohti täysipainoista elämää. Tiny Miracles on oman ensimmäisen askeleeni manifestaatio, mutta jokaisen polku tulee olemaan erilainen. 

 

Onko tämä ollut aina tarkoituksesi? 

Ei, ennen tämän oivaltamista luulen etsineeni validointia. Olin mukana investointipankkitoiminnassa, yritin tehdä hienoja PowerPoint-esityksiä, satunnaisesti mielistelin pomoani – tein kaikki nämä asiat luultavasti siksi, että hän oli se henkilö, joka voisi antaa minulle ylennyksen. Periaatteessa muut ihmiset päättivät, miltä minusta tuntui ja miltä urani näytti. Mutta jo lapsena aloitin merkityksen etsimisen. Kun olin 10- tai 11-vuotias, luin kirjan kuolemaa lähestyvistä ihmisistä, jotka muistelivat elettyä elämäänsä. Muistan heidän haastatelleen luullakseni 80 ihmistä, ja he kysyivät kaikilta samat viisi kysymystä, kuten: Jos mietit elettyä elämääsi, mitä tekisit eri tavalla? Mitä he kaikki sanoivat? ”Minun olisi pitänyt elää omaa elämääni eikä sellaista, mitä ajattelin muiden odottavan minulta” tai ”minun olisi pitänyt viettää vähemmän aikaa töissä”. Kaikki vastaukset olivat melko samanlaisia. Joten tämä ajatus jäi leijumaan takaraivooni: Minun pitäisi elää omaa elämääni. 

 

Heti kun ryhdyin tekemään sitä, mitä minun täytyi täällä tehdä – minun tapauksessani kyseessä oli vuosi 2010 – tunsin, että minä riitän, enkä enää tarvinnut hyväksyntää vanhemmiltani tai keneltäkään muulta. Kaikki nuo asiat ikään kuin haihtuivat pois, sillä tiesin olevani oikealla polulla, vaikka en tiennytkään, minne se johtaisi.  

On hassua, että kun alat uskoa itseesi ja tiedät olevasi oikealla polulla, myös muut ihmiset voivat ikään kuin vaistota sen. 

Kun tapasin Raymondin [Cloosterman, Ritualsin perustaja], hän antoi minulle kolme minuuttia kertoa hänelle unelmani. Sanoin hänelle, että haluan auttaa koko tätä yhteisöä, ja hän sanoi näkevänsä minussa sen, että pystyn siihen.  

Mikä toimi kimmokkeena tarkoituksesi löytämiseen? 

Kaikki sai todellakin alkunsa eräästä tapahtumasta. Asuessani Mumbaissa vuonna 2005 tein vapaaehtoistyötä huumeriippuvuuksista kärsiville katulapsille tarkoitetussa päivähoitokeskuksessa, ja siellä kävi päivittäin poika nimeltä Kiran. Mutta eräänä päivänä häntä ei näkynytkään. Aloin etsiä häntä. Minulla oli hänen kuvansa laukussani ja kiersin ympäri kaupunkia hullun lailla. Menin keskusaseman taakse ja näin vain lapsia, joilla oli haavoja kaikkialla heroiinin jäljiltä. Siellä oli niinkin nuoria kuin 8-vuotiaita lapsia sekä ruumiita. En löytänyt Kirania. Menin kotiin, ja ajatus siitä, miten paljon epäoikeudenmukaisuutta maailmassa on, tuntui äärettömän rajulta. 

 

Sitten menin takaisin Amsterdamiin, ja vuonna 2008 jouduin auto-onnettomuuteen. Minun täytyi käydä kuntoutuksessa neljänä päivänä viikossa. Yhtenä päivänä minulla oli ”menestyksekäs työ” ja seuraavana en pystynyt tekemään mitään. Olin siellä kahden muun ihmisen kanssa, jotka olivat olleet onnettomuudessa, ja me kaikki kolme vain yritimme selvitä. Yritimme parantaa kehoamme, mutta siihen liittyy myös henkinen prosessi. Siirryin ajatuksesta ”kaikki on mahdollista” ajatukseen ”okei, elämäni on nyt tällaista”. Se oli yksi niistä ajoista elämässäni, kun aloin kyseenalaistaa itseäni. Kuka minä olen? Muistan erittäin kirkkaasti erään hetken vuodelta 2010. Katsoin ulos ikkunasta miettien, että mitä minä oikein olen tekemässä. Joten ajattelematta sen enempää kirjoitin tietokoneeni hakukenttään ”Mumbain köyhin alue”, ja näytölle ilmestyi tämä koko punaisten valojen alue, ja yhtäkkiä vain sanoin pomolleni: ”Aion lähteä, voinko mennä?” 

 

Millainen matkasi kohti elämäsi tarkoituksen täyttämistä oli? 

Hyppäsin vain lentokoneeseen ja suuntasin kaduille. Näin kaikenlaisten ihmisten vain istuskelevan siellä, ja ajattelin, että voisin helposti vain itkeä jokaisessa kadunkulmassa, mutta voin myös ajatella, että ”okei, te olette syntyneet täällä, ja minä olen onnekas, koska synnyin turvalliseen, huolettomaan ympäristöön”. Heti ensimmäisestä päivästä alkaen olin hyvin selvä sen suhteen, ettei paikalle ole saapunut mikään äiti Teresa; ajatuksena oli pikemminkin se, että yritetään korjata tilannetta, mutta tehdään se yhdessä. 

 

Käärin vain hihat ylös ja sanoin, että ”okei, hommataan nämä lapset kouluun, etenkin tytöt”. Joten aloin koputella koulujen oville, ja noin kymmenenteen kouluun mennessä heidät oli otettu sisälle. He sanoivat, että asiaan kuuluu kuitenkin yksi ehto: heidän täytyy kammata hiuksensa, harjata hampaansa, käyttää koulupukua – eli noudattaa kaikenlaisia hygieniasääntöjä. Joten soitin Raymondille ja kysyin, voisiko Rituals rahoittaa jotain tällaista, ja Rituals teki niin. Siitä alkoi Tiny Miracles. 

 

Milloin tunnet olevasi kaikkein eniten elossa? 

Tunnen olevani elossa, kun herään todella aikaisin aamulla ja voin viettää kaksi tuntia yksin hiljaisuudessa. Voin ikään kuin upota todella syvälle itseeni. Ja minusta tuntuu aina siltä, että sisälläni on todella suuri, loputon tyhjyys, josta saan energiaa päivän aikana. Istun alkujuuren päällä, joka on loputon energian lähde. Nämä kaksi tuntia ovat se perusta, jonka tarvitsen päästäkseni vauhtiin. 

 

Mitä bucketlistaltasi löytyy? 

Haluaisin kovasti kiivetä Mount Everestille, se on ollut mielessäni pitkään. Tulen myös kuolemaan rauha sielussani, jos muutkin ihmiset alkavat tehdä samaa, mitä me teemme Tiny Miraclesin parissa; että näytämme maailmalle, että tämä on valmis ratkaisu monien syrjäytyneiden yhteisöjen sisällyttämiseksi kukoistavaan yhteiskuntaan. Tämä on perimmäinen tavoitteeni: että kaikki toimivat niin kuin me. Koska silloin voimme tehdä niin paljon suuremman vaikutuksen ihmisten elämiin, saavuttaa valtavan mittakaavan ja tuoda maailman yhteen entistä tiiviimmin. 

 

Tämä artikkeli on osa Kuinka löydät tarkoituksesi -oppituntia eli artikkelien ja videoiden sarjaa, joka on suunniteltu auttamaan sinua elämään merkityksellisempää elämää. Jos haluat alkaa murtaa tarkoitusta ympäröiviä myyttejä sekä saada selville asiat, jotka innostavat sinua ja tuovat elämääsi enemmän iloa, löydät lopun sisällön täältä.

Jessy Deans

Jessy Deans

Jessy Deans is a copywriter with a strong appetite for thought-provoking stories, travel and anything covered in white chocolate. With a background working in the fast-paced television industry, she has learnt the importance of self-care and downtime and believes there’s no such thing as too many candles. She is passionate and committed to her lifelong search for the perfect meal and subscribes to the doctrine that ‘if you can’t love yourself, how are you going to love somebody else’ (Ru Paul).